
|
4.3 TOIMINTA—LENNOKKILEIRIT Leirien aikana koettiin mm. “lentonäytös” RC suihkuhävittäjällä sekä tutustuttiin paikalliseen oikean koon ilmailukalustoon muutoinkin. Tuuliolosuhteet olivat toisella kerralla myönteiset rinnelennättämiseen joten sekin kokemus saatiin tänä vuonna lisättyä omiin lennätyskalentereihimme. Saunaillan päätimme perinteiseen tapaan iltanuotiolla, jossa kertasimme tarkasti päivän tapahtumia ja “entä jos” tilanteita. |
|
4.2 TOIMINTA—NUORISO
Nuoriso laajensi osaamisaluettaan myös kiinteäsiipisten ulkopuolelle helikopterilennätyksen merkeissä. |
|
4.4 TOIMINTA—KILPAILUT Lisäksi järjestimme jälleen sähköliidokkikilpailuja perustuen tasoituskertoimiin. |
Mikkelin Lennokki Ry |
|
MiLe 30 vuotta |

|
1.YLEISTÄ |
|
3. TALOUS Mikkelin kaupungin liikuntatoimen myöntämä avustus kentän parantamiseen oli talouden kannalta myös erittäin merkittävä asia. |
|
2. HALLINTO Yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat vuonna 2010: · puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Jukka Lankinen · varapuheenjohtaja Jukka Hänninen · sihteeri Matti Warjus · jäsen Tauno Parkkinen · varajäsenet Sakari Silvennoinen ja Aki Viinikainen Johtokunta kokoontui päättämään kerhon asioista neljä kertaa. Yleisiä kokouksia oli kolme: Normaalien kevät– ja syyskokouksen lisäksi kokoonnuimme kerran päättämään luoton hankkimisesta kentän kunnostustöiden vuoksi. Maksavia jäseniä oli 22 henkeä. (5 kannatusjäsentä, 4 juniorijäsentä ja 13 varsinaista jäsentä). |
|
Toimintakertomus 2010 |
|
4.5 TOIMINTA—KERHOILLAT Saimme kerhotiloihin nettiyhteyden sekä kopiokoneen. Muiden pienempien työkaluhankintojen lisäksi rakensimme muovilevyjen alipainemuovauslaitteen sekä asensimme uunin muovikappaleiden lämmitystä varten. Kesäaikana torstaisin oli lennätysillat Suonsaaren lennokkikentällä. |
|
4.1 TOIMINTA—LENNÄTYS
Kuuma kesä oli suotuisa säiden suhteen lennätystoiminnalle. Tosin kuivuus ja kuumuus ei saanut uudistettua kentän pintaa juurikaan vihertämään kunnolla kuin vasta aivan loppusyksystä. Tämä ei kuitenkaan haitannut itse kentän hyötykäyttöä. Lennokkikentän käyttö lennätysvihkoon kuitattujen merkintöjen mukaan oli lähes toistasataa vierailua, joten nousuja laskuja lienee tullut pelkästään Suonsaaren toiminnan osalta toistatuhatta. MiLen syystapahtumaa vietettiin 2. päivä lokakuuta hyvän lennätyskelin vallitessa. Paikalla oli lähes koko kerhon väki sekä ulkopuolisia toiminnasta kiinnostuneita. Järjestimme leikkimielisen Nordic- sähköliidokkikilpailun omilla tasoituskerroin säännöillä ja hauskaa oli! Lennätyslajeina olivat suurilta osin edellisvuosien tapaan sähköliidokit ja –moottorikoneet, mutta myös polttomoottorilennokit unohtamatta Eskon “RC limasinta” ja monenkirjavat kopterit saivat paljon lentotunteja. |
|
4.6 TOIMINTA—TIEDOTTAMINEN Mikkelin Lennokin omia web– sivuja ylläpidettiin osoitteessa http://lentoon.org, josta saattoi seurata mm. toimintakalenteria.
|
|
5. JÄSENYYDET Jäsenyys Etelä-Savon Liikunta ry:ssä, ESLi:ssä jatkui myös vuonna 2010.
|

|
4.7. TOIMINTA—LENNOKKIKENTÄN KUNNOSTAMINEN Lennokkikentän kunnostaminen oli vuoden 2010 suuri koitos kerholaisten talkootyöinnolle. Lähes 30 kuormaa täytemaata saatiin tasoitettua ja lanattua keskeiselle lennätysalueelle kevään aikana. Kylvetty nurmikonsiemen kärsi erittäin kuivasta ja kuumasta kesästä, mutta syksyn tullen alkoi tasoitettu alue vihertämään. Oman ajettavan ruohonleikkurin avulla kentän nurmipinta saatiin pidettyä hyvässä kunnossa myös niiltä alueilta joihin eivät maanmuokkaustoimet yltäneet. Lisäksi saimme kerran kaupungin liikuntatoimelta niittoavun nurmialueen reuna-alueiden siistimiseksi. . |












|
http://lentoon.org |